Päivin kotisivulle
Elämänhistoria
Risto Ahonen

Kotisivu
Perhe
Nettikolumni
Lehtikolumnit
Elämänhistoria
Kirjani
Artikkeleita
Henkilökohtaista
Kuvia
Nettikirppis
Synnyin kevättalvella. Maaliskuun 27 päivänä 1949 putkahti Jämsän Sammallahdella
pienviljelijäperheeseen poika nimeltä Risto.

Elelin lapsuuteni agraariyhteisössä, jota nyt kaiholla muistelen. Olimme köyhiä,
mutta varsin omavaraisia kaikessa mitä elämään tarvittiin. Minulla on kaksi veljeä.
Me pojat jouduimme osallistumaan kotona kaikenlaisiin päivittäisiin askareisiin.

Elämää ohjaavia perusarvoja kriittisesti pohdiskelleet vanhempani antoivat henkisen perinnön, jota olen halunnut edelleen kartuttaa. He eivät suositelleet ryhtymään pienviljelijäksi, vaan näkivät tulevaisuuden metsäteollisuudessa. Opiskelinkin prosessitekniikan ammattitutkinnon. Jatkoin opiskeluani tekussa kahdessakin vaiheessa, kunnes jätin opiskeluni kesken. Väliajat työskentelin Kaipolan paperitehtaalla. Pääsin lähinnä kädentaitoihini perustuen Jämsänkoskelaiseen insinööritoimistoon piirtäjäksi. Silloin ei tiedetty mitään henkilökohtaisista tietokoneista. Kaikki suunnitelmat piirreltiin käsin.

Onnekkaasti urani urkeni myöhemmin teknisenä suunnittelijana Yhtyneillä Paperitehtailla (UPM). Minulla oli kunnia saada lähes ensimmäisenä työvälineekseni tietokone.
"Kyllä tuosta vekottimesta saattaa olla sinun hommissasi hyötyä, mutta ei sen käyttö yleisty ainakaan vaativammassa teknisessä suunnittelussa", virkkoi eräs vanhempi suunnittelija. Opiskelin tietotekniikkaa omaehtoisesti, se kiinnosti minua.

Olin innoissani perustamassa Jämsään erästä Suomen ensimmäisistä paikallistelevisioista. Olin mukana ideoimassa ja perustamassa myös Jämsän paikallisradiota, jonka ei
toiminut itsenäisenä pitkään, se yhdistettiin Radio Jyväskylään. Paikallistelevisio toimi vuoteen 2008 saakka ja JTV Studio jatkaa toimintaansa edelleen. Itse jättäydyin pois yritystoiminnasta vuosia aiemmin.

Lähellä sydäntäni on ollut työsuojelu. Toimihenkilöiden työsuojeluvaltuutettuna toimin Kaipolan tehtaalla kymmenisen vuotta. Sain oppia paljon ihmisestä ja työstä. Elämän arvojen pohtiminen oli jopa projektinomainen työni lähes kaksi vuotta.

Viestintätehtäviin minut ohjastivat sekä haluni, että taitoni piirtää ja kirjoittaa. Visualisoin kaikenlaisia asioita mielelläni. Sain etuoikeuden opiskella viestintään liittyviä taitoja myös työnantajani kustannuksella. Olen siitä kiitollinen.

Viestintäsuunnittelijan tehtävään minut valittiin, kun UPM:n Kaipolan ja
Jämsänkosken tehtaiden viestintä yhdistettiin. Toimin viestintämateriaalien
suunnittelijana ja henkilöstölehden toimittajana kunnes keväällä 2004 tein yhden
elämäni vaikeimmista, mutta parhaista ratkaisuista. Sanoin itseni irti ja jäin
koti-isäksi hoitamaan perheemme pienimpiä.

Nyt jatkan elämää eläkeputkessa. Moni asia askarruttaa ja siksi harrastan kirjoittamista aktiivisesti. Suosittelen kirjoittamista kaikille joiden mielestä se tuntuu luonnolliselta tavalta ilmaista itseään. Kirjoittaminen ja liikkuminen luonnossa, auttavat aivoja sekä ihmiskehoa pysymään vireänä.