Iskä, näin oravan!
Tavanomaisuudella oli hallitseva rooli elämässäni pitkään, kunnes uskalsin siitä edes hiukkasen poiketa. Kolme vuotta sitten luovuimme telkkarista. Luopuminen toi suuren muutoksen perheemme elämään. Töllötysajan vapautuminen mullisti iltojen ja viikonloppujen ajankäytön.
Seuraavaksi aion kokeilla luopumista lehden lukemisesta. Arvostan tätä lehteä, johon olen yli kymmenen vuotta kolumnoinut. Tämä sadas kolumni on kuitenkin nyt viimeinen. Huomisaamuna meille ei enää myöskään tule tätä lehteä. Jospa ehtisin vaikka enemmän kuunnella läheisiäni. Juuri äsken Helmi 5v huudahti ulko-ovelta: Iskä, näin oravan! Toivon olevani levollisempi ja vapaampi lasteni isäksi. Ehkä vapaudun pohdiskelemasta lehtiartikkeleiden synnyttämiä ajatuksia. Jos tiedonjano kuitenkin yllättää, niin sukellan nettiin tai poikkean kirjastoon.
Viimeksi sunnuntaiaamuna luin karmean uutisen. Ajatelkaa, potilas oli löytänyt hiiren pään lautaseltaan! Johtajaylilääkäri ja hallintopäällikkö olivat kauhuissaan. Miettivät että onneksi ei hiirenpäätä syönyt ja nyt koko EU tutkii mistä muut osat ruumiista löytyisivät. Olisiko soppaan sujahtanut hiirenpää silakan päätä pahempi pureskeltavaksi? Lapsuuskotini jyvälaarissa hiiret temmelsivät. Takuuvarmasti pipanoita pääsi kaurapuurooni. Saattoipa jokunen hiirirukka joutua jauhomyllyynkin. Johtuneeko peräti siitä, että toimin vaistoni varaisesti kuten hiiretkin?
En tunnustaudu kyynikoksi, pessimistikään en mielestäni ole. Kuitenkin olen lähes menettänyt uskoni ihmisyhteisön järkevään kehitykseen ja avoimeen viestintään. Globaalit valtajärjestelmät ohjaavat mediaa, suosivat kuluttamista ja keskittämistä. Millä varoilla julkinen sektori luulee hoitavansa kansalaisten peruspalvelut, kun vain verojen keventäminen on mukamas oikeata politiikkaa? Ahneita olemme yhtä kaikki. Kansalaisvaikuttaminen yritetään nujertaa keinoja kaihtamatta. Siksi taistelen kirjoittamalla sellaisia hallintojärjestelmiä vastaan joiden toimintaa ohjaa kylmä kasvuhakuinen bisnes ja joiden vaikutuksesta ihminen voi huonosti.
Puolustan pieniä yhteisöjä ja niiden lähipalveluita. Puolustan omalääkäreitä jotka tuntevat potilaansa. Puolustan lähellä sijaitsevia terveydenhuollon päivystyspalveluita sekä lasten- ja vanhusten kotihoidon tukipalveluita. Peruspalveluiden on sijaittava enintään puolentunnin etäisyydellä ihmisen kodista ja siihen meillä on varaa, vaikka tahtoa puuttuukin. Olen surullinen kotikuntani päättäjien kaavailuista siirtää viikonloppupäivystys Jämsän sairaalasta Jyväskylään. Olen juuri kokenut millaista on ajella ambulanssilla Jyväskylään ja miten ihminen muuttuu numeroksi keskussairaalan ensiavussa.
Kuntaliitoksista laajenevan kouluverkon selvittämiseksi on Jämsässä perustettu uusi työryhmä. Toivon, että ryhmä kuuntelee kuntalaisia ja asiantuntijoita. Sivistystoimen tarkastaja Kari Lehtola, kasvatustieteen tohtori Taina Peltonen, opettajakoulutuksen professori Eira Korpinen sekä kyläkoulun opettaja Juha Juurikkala, ovat kuuntelemisen arvoisia. Seminaari pienten koulujen puolesta pitää järjestää kevään kuluessa. Pienet koulut ja pienet luokkakoot säteilevät onnellisempaa tulevaisuutta perheille ja ennen kaikkea lapsillemme. Onko ainuttakaan ahdistuksen aiheuttamaa välikohtausta, tai edes uhkaa, havaittu pienessä kyläkoulussa? On inhimillistä tehdä virheitä, mutta surullista jos taito tunnustaa virheet puuttuu.
Kirjoittamalla yritän syventää ymmärrystäni sekä tietoisuuttani oikeasta ja väärästä. En tiedä kuinka muuten kävisin syvällisempää keskustelua itseni ja ihmisten kanssa. Puhuminen jää liian usein pinnalliseksi. Olen onnekseni saanut kirjoittaa vapaasta tahdostani, jopa intohimon vauhdittamana. Erityisen kiitollinen olen kaikesta kriittisestä palautteesta, jota olen osakseni saanut. Mielipidekirjoittamista en lopeta. Kirjoitan kun tunnen sisimmässäni, että minulla on annettavaa.
Kirjoittaja on jämsäläinen viestintäsuunnittelija